Meistä: Kannunvalajat ry

Kannunvalajat ry on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö. Kannunvalajat ry, tuttavallisemmin Kannu, perustettiin toukokuussa 1945 vain yhdeksän päivää tiedekunnan perustamisen jälkeen.

Kannunvalajien tärkeimpinä tehtävinä on saattaa eri opintosuunnissa ja pääaineissa opiskelevat valtiotieteilijät yhteen, valvoa opiskelijoiden etua tiedekunnassa ja sen ulkopuolella sekä järjestää vuoden suurimmat tapahtumat kaikille tiedekunnan opiskelijoille. Noin 3000 opiskelijan yhteinen tiedekuntajärjestö Kannunvalajat toimii myös linkkinä tiedekunnan 22 eri opiskelija- ja ainejärjestön välillä ja edistää näiden yhteistyötä.

Liity jäseneksemme alhaalta - se ei maksa mitään!

kannun logo
kannun logo

3000+

80+ vuotta

Kannunvalantaa

Jäsentä

Hallitus

Kannunvalajat ry:n toiminnan arjesta päättää ja vastaa joka vuosi valittava yhdistyksen hallitus. Hallituksen jäsenet toimivat vuoden aikana myös erilaisissa tiedekunnan toimikunnissa, osallistuvat HYYn valiokuntien toimintaan sekä pitävät yllä suhteita eri kumppaneihin.

Jäsenistön ohella hallituksen toimintaa valvoo yhdistyksen inspehtori, joka nimetään tiedekunnan henkilöstön piiristä. Tällä hetkellä Kannunvalajien inspehtorina toimii professori, varadekaani Jari Eloranta. Hallituksen tukena ja jatkuvuuden edistäjänä toimii kahden vuoden välein valittava kuraattori, joka valitaan vanhempien opiskelijoiden tai hiljattain valmistuneiden joukosta. Vuosina 2028-2028 Kannunvalajien kuraattorina toimii Tommi Ostrovskij.

Kannunvalajien toiminnan raamit määrää sääntöjen ohella muutaman vuoden välein uusittava strategia sekä vuosittain julkaistava toimintasuunnitelma.

Tämänhetkisen hallituksen kokoonpanon sekä yhteystiedot löydät tiivistetysti yhteystiedoista ja alhaalta. Inspehtoriin ja kuraattoriin pääset tutustumaan alempana.

Toimintaa ohjaavat arvot

Kannunvalajuus, yhdenvertaisuus, avoimuus ja vastuullisuus

”Kannunvalanta on poliittista keskustelua vähäisin tiedoin.”
Puheenjohtaja

Niko Kivinen

puheenjohtaja[at]kannunvalajat.fi

Varapuheenjohtaja & yhdenvertaisuusvastaava

Katariina Soikkeli

varapj[at]kannunvalajat.fi

yhdenvertaisuus[at]kannunvalajat.fi

Taloudenhoitaja & tilavastaava

Veikko Annala

taloudenhoitaja[at]kannunvalajat.fi

tilat[at]kannunvalajat.fi

Sihteeri

Anna Väänänen

sihteeri[at]kannunvalajat.fi

Hallitus 2026

Opintosihteeri & yhdenvertaisuusvastaava

Susanna Nevalainen

opintosihteerit[at]kannunvalajat.fi

yhdenvertaisuus[at]kannunvalajat.fi

Opintosihteeri & fuksikapteeni

Matias Mäkitalo

fuksit[at]kannunvalajat.fi

opintosihteerit[at]kannunvalajat.fi

Viestintävastaava & fuksikapteeni

Inka Karlsson

tiedotus[at]kannunvalajat.fi

fuksit[at]kannunvalajat.fi

Ulkosuhdevastaava & tilavastaava

Vilma Pesu

suhteet[at]kannunvalajat.fi

tilat[at]kannunvalajat.fi

Tapahtuma- ja urheiluvastaava

Oona Welander

tapahtumat[at]kannunvalajat.fi

Tapahtumavastaava

Nana Pietilä

tapahtumat[at]kannunvalajat.fi

kannun logo
kannun logo
Hallitus 2026

Tavoitat koko hallituksen yhteisestä sähköpostiosoitteesta

hallitus[at]kannunvalajat.fi

Viestintävastaava

Nuppu Väisänen

tiedotus[at]kannunvalajat.fi

Inspehtori & kuraattori

Kuraattori 2026-2028

Tommi Ostrovskij

kuraattori[at]kannunvalajat.fi

Inspehtori

Jari Eloranta

Professori, dosentti

Kannunvalajat ry

Suvilahdenkatu 10b,
00500 Helsinki

Meistä

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajat ry on perustettu vuonna 1945 valvomaan opiskelijoidensa etua niin tiedekunnan sisällä kuin laajemmin yhteiskunnassa. Nykyään noin 3000 jäsenen opiskelijajärjestö on valtiotieteellisen tiedekunnan vanhin ja suurin järjestö.

Suvilahdenkatu 10b,
00500 Helsinki

Ota yhteyttä

Sähköpostilista

hallitus[at]kannunvalajat.fi

+358 41 310 9783

© 2026. Kannunvalajat ry.

Yhteistyössä

Liity kaapelin-valajat -sähköpostilistalle lähettämällä viesti "subscribe kaapelin-valajat" Osoitteeseen majordomo@helsinki.fi. Jätä otsikkorivi tyhjäksi.